keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Ullan eväät

Itsenäisyyspäivän innoittamana otin hyllystä paikallisen Ulla Liukkosen keittokirjan Ullan eväät vuodelta 2008. Tuona vuonna Ulla valittiin Pro Suomen Keittiömestariksi. Hän on tehnyt pitkän ja näyttävän uran Etelä-Karjalaisissa ravintoloissa ja ura jatkuu edelleen. Vuonna 2007 Ulla kävi kokkailemassa myös Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Kirjan on Ullan resepteistä toimittanut Kirsti Lehtonen. Ullan eväät on mielestäni tekijänsä näköinen kirja; täynnä Etelä-Karjalaisia perinneruokia ja herkkuja.




Kirja on ryhmitelty alaluokkiin: alkuruoat, kalat, liha, kasvikset, jälkiruoat ja pikkusuolaiset. Lisäksi Ulla antaa runsaasti menu-ehdotuksia erilaisiin tilaisuuksiin: on 40-vuotisjuhlista Lappeenrannan kaupungin 350-vuotisjuhliin. Erikseen on kehuttava kirjan kauniita selkeitä kuvia annoksista. Olen käyttänyt kirjaa usein etenkin sunnuntain ja pyhäpäivien apuna.







Näin Lemiläisenä minun oli aivan pakko liittää tähän paikallinen särän ohje. Liharuoista kuitenkin ehdoton suosikkini tästä kirjasta on yksinkertaisen herkullinen Musta Pekka -juustoherkku:







Porsaanselykset Musta Pekka –juustolla 

(4 hengelle)

800 g porsaan sisäfilettä
1 kpl Musta Pekka –pippurijuustoa
800 g Rosamunda –perunoita
öljyä

suolaa

  1. Pese ja lohko perunat kuorineen uunivuokaan. Pirskottele päälle öljyä ja suolaa. Paista 225 asteessa noin puoli tuntia.
  2. Tee fileistä pieniä pihvejä, paista ne pannulla ja mausta suolalla.
  3. Laita pippurijuustosta viipaleet pihvien päälle ja paista pihvit uunissa yhdessä perunoiden kanssa noin 5 minuuttia.

Monet kirjan resepteistä ohjeistavat Ullalle sopivaan tyyliin kokkailemaan herkullisesti ”voita ja kermaa säästämättä”. Mutta juuri tuolla tavalla saa herkullista jopa kukkakaalista. Tämä seuraava on myös yksi kirjan suosikeistani.

Kukkakaalipaistos 

(4 hengelle)

400 g kukkakaalia
½ dl kermaa
2 dl keitinlientä
vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
2 dl juustoraastetta

  1. Keitä lohkottu kukkakaali puolikypsäksi.
  2. Ota talteen keitinliemi ja suurusta se kermaan sekoitetuilla vehnäjauhoilla. Mausta liemi suolalla ja pippurilla.
  3. Peitä kukkakaalit suurusteella ja juustoraasteella.
  4. Paista 225 asteessa noin 10–15 minuuttia kaalilohkojen koosta riippuen.

Itsenäisyyspäivänä minulla on ollut tapana kokata jotain kotimaista. Tällä kertaa se on tunturiporoa lappilaisittain. Sain juuri viestin tunturiporon toimittajaltani, että uudet lihat olisivat tilattavissa, joten nyt syödään loput herkkupalat pois.


Lihan tulee ehdottomasti olla roseen väristä, joten paistoaika on noin 3 minuuttia. Poikkean Ullan ohjeesta sen verran, että aion tarjoilla poron fileet ranskalaisten perunoiden ja kantarellimuhennoksen kera. 


Itsenäisyyspäivän alkupalaksi sopii erittäin hyvin samaa teemaa noudatteleva tomaatti-leipäjuustosalaatti.



Tomaatti-leipäjuustosalaatti

(4 hengelle)

2-3 tomaattia
leipäjuusto
rapeaa salaattia
oliiviöljyä
balsamicoa
mustapippuria

  1. Paloittele ainekset sopivan kokoisiksi ja asettele ne lautasille.
  2. Pirskottele päälle öljyä ja varovasti hieman balsamicoa.

Viikonloppuna aion myös kokeilla tätä kuhareseptiä, sillä tuo rapukastike kuulostaa todella herkulliselta. 



Kuhaa rapukastikkeella


600 g kuhaa
suolaa ja mustapippuria
ruisjauhoja
voita

Rapukastike


2 dl kermaa
2 dl katkarapuja
2 tl hummerifondia (kalafondikin käy)
pippuria ja suolaa tarvittaessa
maizenaa tms. suurusteeksi

  1. Sekoita ensin kastikkeen ainekset kattilassa.
  2. Mausta kalafileet ja jauhota ne ruisjauhoissa. Paista voissa.
  3. Kiehauta samaan aikaan kastike.
  4. Suurusta kastike ja valuta lautaselle aseteltujen kuhafileiden päälle ja nauti.

Näillä Ulla Liukkosen resepteillä kelpaa kyllä juhlistaa itsenäisyyspäivän lisäksi muitakin tilaisuuksia. Lupaan lisätä tänne lautaskuvia viikonlopun kuluessa. Hyvää itsenäisyyspäivää ja viikonloppua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti